Ihmisen iholla

Tiistai 15.9.2009 - Raili Rantanen

Keskustelu vanhustenhoidosta on lääninhallituksen teettämän tutkimuksen julkaisun myötä aiheuttanut hämmästelyä ja kauhistelua. Vuonna 1982 ilmestyi "Suruvaippa" -kertomus vanhusten hoidon tilasta. Voidaan hyvällä syyllä todeta, ettei nyt esille noussut tilanne ole uusi eikä odottamaton. Asenne vanhustenhuollossa ei ole muuttunut.

Näkökulmia on varmasti monia. On mietittävä onko henkilöstömitoituksen "noudattaminen" keino estää huonoa hoitoa tai kohtelua, vai valvonnan tai hoitajien itsetuntemuskoulutuksen lisääminen. Henkilökunnan valinnoissa edellytetään tietynlaista "fyysistä terveydentilaa" ennen kuin viran voi vastaanottaa hyväksyttävästi.

Terveyskäsite on moninainen ja jos henkilökunta ei osaa käsitellä eteen tulevia ongelmia objektiivisesti, seurauksena suurella todennäköisyydellä on sekä hoidettavien, että omaisten kanssa yhteentörmäyksiä.

Onko mahdollista lisätä ammattiin valmistuvien omien tunteiden käsittelyn ja ymmärtämisen oppitunteja.

Hoito-ja hoivatyössä olevien on saatava koulutusta omien "ongelmiensa" käsittelyyn eli siihen miten suhtautuu palvelun saajan kanssa kohtaamiin erilaisiin tilanteisiin. Mikäli hoitaja purkaa vihantunteensa työssään hoidettaviin hän aiheuttaa vahinkoa koko työyhteisölle toiminnallaan.

Ihmisen keinot selviytyä ovat rajalliset eikä kukaan ei hoitaja sen kummemmin asiakaskaan (hoidettava eikä omainen) ole kone joka aina toimii automaattisesti oikein.
(viittaan aihetta kuvaavaan elokuvaan "Aika hyvä ihmiseksi/ohjaus Rauni Mollberg).

On myös harhaa odottaa sairauden ja kärsimysten keskellä olevien alistuvan passiivisena odottamaan apua. Heillä on tunteet -ilo kuin suru ja pettymykset ja viha- jotka nousevat pintaan hänen menettäessään kyvyn selviytyä itsenäisesti. Henkilökunnan on ymmärrettävä omat reaktionsa ja saatava tietoa ja keinoja käsitellä tilanteita mm. miten kohdataan ihminen vaikeuksiensa keskellä paljaana ja arkana, vihaisenakin.

Sairaudenhoitopalvelujen monet kasvot ja asenne sairauteen ja terveyteen sekä ennakko-odotukset hoitajan "kaikki voipaisuuteen" masentavat ja vievät harhaan käytännön työtehtävissä ellei hoitajat saa työssään opetella ymmärtämään omia tunteitaan ja myöntämään rajallisuutensa.

Terveydenhuollon osastoilla näkee tauluja jotenkin tähän tapaan -"ethän kerro täällä näkemiäsi asioita". Kävijä näkee eikä suinkaan ole tunteeton nähdessään. Henkilötietojahan siellä ei vierailijalle tule tietoon. Pienellä paikkakunnalla tuttuus on vääjäämätön tosiasia. Jollekin se voi olla herkkä tilanne, vaikka on parhaimmillaan vahvuus ja side elämään laitoksen ulkopuolella. Henkilöstön on oltava erityisen varovainen ja ymmärtäväinen ettei "hölötä" ihmisten asioita.

On kuitenkin olemassa lausumaton sääntö, ettei koskaan saa kohdella ketään huonosti tai levitellä asioita vaikkei kukaan olisi näkemässä.

Omaisten reaktiot osana hoitotyötä antavat oman haasteensa henkilökunnalle. Omaisella on oikeus odottaa läheiselleen hyvää palvelua. Hyvän näkökulma saattaa vaihdella, mutta lähtökohtana tulee olla kunnioittava asenne omaisia kohtaan, jolla keinoilla pärjää pidemmälle kuin torjumalla heidän huolensa.

Raili Rantanen
Mäntyharjun perusturvalautakunnan pj